24.7.2006
Sveitsiläinen ALSO Group ostaa suomalaisen IT-tukkuri GNT:n
- GNT jatkaa itsenäisenä yksikkönä ja nykyisellä nimellään
Sveitsiläinen ALSO Group ostaa osake-enemmistön suomalaisesta GNT:stä. GNT on Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurin tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni. Sen pääkonttori ja logistiikkakeskus sijaitsevat Tampereella. Sveitsissä pörssinoteerattu ALSO on IT-tukkukaupan markkinajohtaja Sveitsissä ja markkinanelonen Saksassa. Yhdessä yritykset muodostavat Euroopan neljänneksi suurimman tietotekniikkatukkurin.
Nyt tehdyn kaupan myötä 50,1 prosenttia GNT Holding Oy:n osakkeista siirtyy ALSO Holding AG:n omistukseen noin 37 miljoonan euron kauppahinnalla. GNT:n tämän vuoden liikevaihtoarvio on 1,2-1,4 miljardia euroa. Myyjiä ovat GNT:n perustajat ja henkilöstö.
GNT toimii jatkossakin itsenäisenä yhtiönä nykyisellä nimellään. Kauppa ei vaikuta henkilöstön asemaan. Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää, jota odotetaan kuuden viikon kuluessa. Nyt tehdyn kaupan lisäksi ALSOlla on optio jäljelle jäävien 49,9 prosentin ostamisesta vuoteen 2010 mennessä. Osto-option hinta riippuu GNT:n tuloskehityksestä.
Kauppa on osa ALSO Groupin kansainvälistymisstrategiaa. ALSO arvioi liikevaihtonsa nousevan kaupan myötä 3,2 miljardiin euroon (5,0 mrd. CHF) vuonna 2007, mikä nostaa yhtiön Euroopan neljänneksi suurimmaksi IT-tukkuriksi. Kaupan jälkeen ALSOn palveluksessa on 1 500 henkilöä, sillä on 25 000 asiakasta yhdeksässä eri maassa, ja se edustaa yhteensä 250 tuotemerkkiä. Vuonna 1984 perustetun ALSOn suurin omistaja on Schindler Group, yksi maailman johtavista hissien ja liukuportaiden valmistajista.
Vuonna 1995 perustettu ja vuodesta 2000 alkaen nykyisellä nimellään toiminut GNT on kasvanut nopeasti ja kannattavasti. Konserni on alansa markkinajohtaja Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä kolmen suurimman toimijan joukossa Ruotsissa ja Norjassa. Puolan toiminnot käynnistettiin vuonna 2004.
Lisätietoja:
GNT Holding Oy
Mika Junnila, toimitusjohtaja
ALSO Holding AG
Maya von Krannichfeldt, viestintäjohtaja
GNT on Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurin IT-tukkuri. Yhtiö harjoittaa tietotekniikkatuotteiden ja komponenttien sekä peli- ja viihde-elektroniikan tukkukauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Baltian maissa ja Puolassa. GNT-konsernin edustamia tuotemerkkejä ovat mm. 3Com, Acer, Adobe, Canon, Electronic Arts, Epson, Fujitsu-Siemens, F-Secure, Hewlett-Packard, Hitachi, IBM, Kingston, LG, Microsoft, Motorola, Philips, Samsung, Siemens, Sony, Symantec ja Viewsonic. Konsernin pääkonttori ja keskusvarasto sijaitsevat Tampereella. Yhtiöllä on toimipisteitä lisäksi Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tallinnassa, Riikassa, Kaunasissa, Vilnassa, Norrköpingissä, Upplands Väsbyssä, Oslossa, Sandefjordissa ja Wroclawissa. Lisätietoja: www.gnt.fi
|