In English | GNT GROUP |
UUTISET 2006

12.12.2006
EWG:nliikevaihto kasvoi 22 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä
Samaan aikaan toimialan kasvu on ollut marginaalista

Euroopan riippumattomien IT-tukkureiden yhteistyöjärjestö European Wholesale Group (EWG) kasvatti liikevaihtoaan 22 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä. Järjestön jäsenten yhteenlaskettu liikevaihto oli 1,25 miljardia euroa (Q3/2005: 1,02 miljardia euroa). Kun liikevaihdosta jätetään huomioimatta GNT:n SMG-kaupat, orgaaninen kasvu samalla ajanjaksolla oli 6 prosenttia.

”Olemme erittäin tyytyväisiä EWG:n kasvuvauhtiin ottaen huomioon, että toimiala on kasvanut vain marginaalisesti tänä vuonna. Kasvumme on seurausta sekä yritysostoista että harkitusta asiakaskunnan laajentamisesta ja tuotevalikoiman kehittämisestä. Kasvua ovat vauhdittaneet myös ALSO Groupin ja GNT:n yhdistyminen sekä Esprinetin ja Copacon tekemät yrityskaupat", kertoo EWG:n hallituksen puheenjohtaja Alex Sozonoff.

Euroopan kolmanneksi suurimman IT-tukkurin EWG:n liikevaihto oli ensimmäisen yhdeksän kuukauden ajalta noin 3,9 miljardia euroa (Q1-Q3/2005: 3,2 miljardia euroa), jossa on kasvua edellisvuoteen verrattuna 20 prosenttia. EWG:n liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 31 prosenttia ja toisella 9 prosenttia. Orgaaninen kasvu on vuoden alusta lähtien ollut noin 7 prosenttia.

"Koko vuoden liikevaihto on ennusteemme mukaan 5,2-5,4 miljardia euroa. Tavoittelemme vahvaa kasvua myös ensi vuonna kehittämällä tuotevalikoimaamme, hankkimalla uusia kumppaneita sekä laajentumalla maantieteellisesti. Meillä on tällä hetkellä yhteistyösopimukset muun muassa Canonin, Fujitsu Siemensin ja HP:n kanssa", Sozonoff sanoo.

EWG on vuonna 2002 perustettu IT-tukkureiden yhteenliittymä, jolla on yli 60 000 jälleenmyyjää 14 Euroopan maassa. EWG:n jäseniä ovat sveitsiläinen ALSO Holding AG, joka omistaa enemmistön myös suomalaisen IT-tukkurin GNT:n osakkeista, hollantilainen Copaco N.V. sekä italialainen Esprinet. Vuonna 2005 EWG:n liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa, jolla se sijoittui IT-tukkurimarkkinoiden kolmanneksi. EWG:n jäsenyrityksissä työskentelee yhteensä 2 700 henkilöä ja ne jakelevat yli 500 yrityksen tuotteita.

Lisätietoja:
European Wholesale Group
Alex Sozonoff, hallituksen puheenjohtaja
puh. +41 41 266 18 02

European Wholesale Groupin neljän jäsenyrityksen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2005 4,8 miljardia euroa, ja se on jäsentensä liikevaihdolla mitattuna Euroopan kolmanneksi suurin tukkuri. Yhtiöt toimittavat laajaa tuote- ja palveluvalikoimaa yli 60 000 jälleenmyyjälle 14 Euroopan maassa. EWG:n jäsenyritykset ovat ALSO, Copaco ja Esprinet. EWG edustaa IT-alan johtavia tuotemerkkejä, ja sillä on Euroopan laajuiset jakelusopimukset muun muassa HP:n ja Fujitsu Siemens Computersin kanssa. Lisätietoja: www.ewg-group.com

GNT on Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurin tietotekniikkatuotteiden ja komponenttien sekä peli- ja viihde-elektroniikan tukkukonserni. Yhtiö kuuluu Sveitsissä pörssinoteerattuun ALSO Groupiin, joka on Euroopan neljänneksi suurin tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni. GNT harjoittaa tukkukauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Baltian maissa ja Puolassa. GNT:n edustamia tuotemerkkejä ovat mm. 3Com, Acer, Adobe, Canon, Electronic Arts, Epson, Fujitsu-Siemens, F-Secure, Hewlett-Packard, Hitachi, IBM, Kingston, LG, Microsoft, Motorola, Philips, Samsung, Siemens, Sony, Symantec ja Viewsonic. Konsernin pääkonttori ja keskusvarasto sijaitsevat Tampereella. Yhtiöllä on toimipisteitä lisäksi Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tallinnassa, Riikassa, Kaunasissa, Vilnassa, Norrköpingissä, Upplands Väsbyssä, Oslossa, Sandefjordissa ja Wroclawissa. Lisätietoja: www.gnt.fi , www.also.com .

 

 

 

Top Top